perjantai 27. maaliskuuta 2009

Uskomatonta, mutta missä on potta?

Älkää kysykö miksi taivaalta ei sada flyygeleitä,  8,5 senttimetrin pituinen mustalaismies juokse Landola kainalossaan yöllä olohuoneenne maton yli, koira kävele takkaan ja tule puusuulista ulos. 
Miksi älkää?
  Koska näin tapahtuu kaiken aikaa ja/mutta ihmiset eivät puhu siitä ja silloin kun he puhuvat, heitä ei uskota, ja silloin kun heitä uskotaan, he alkavat itse epäillä. 
' Mitä jos se pihalla lentelevän isoisän siipi olikin vain yksittäisen tuulisen pihalle heittämä naapurin alkoholinjuojan nahkatakki, ja mitä jos vanhat piilolinssini silmänpaineen sattumanvaraisen heilahduksen ansiosta keikahtivat nurin ja optiikka kertoi papan lilluskelevan pihatilassa 24 asteen kulmassa vasemmalle vinossa pää alaspäin. Mutta entäs se, että papan ympärillä vilisti Saturnuksen renkaina lihavia kolibriparvia laulamassa möreällä äänellä islantilaista tyttökoripallojoukkueen kannatuslaulua?'
    Kukaan ei koskaan saa tietää mitä tapahtui tai tapahtuu. Jossakin Kongon ylängöllä yöllä mätänevän viidakon pimeimmässä supassa rankkasateen homeeseen piiskaama neekeri on leopardia karkuun juostessaan loikannut 3,9 metrin paksuisen pöllin yli ja tilaa on väliin vielä jäänyt sen verran että hetken yösilmäinen leopardi on luullut sademetsän presidentin tulleen tempaistuksi taivaaseen, johon kaikki sorretut ihmiset menevät.
   Lehdet erehtyvät joskus vuotamaan ruumiillisia kuvauksia joistakin kuulopuhetapauksista.  Alkukantaisten vaistojen varassa elävät länsivenäläiset pohjoiskarjalaisystävämme saivat parikymmentä vuotta sitten lukea joensuulaisesta ilmaisjakelulehdestä, miten ' keski-ikäinen sukeltaja jäi vedenalaisine hitsauslaitteineen kaivannon reunalta hitaasti kuoppaan vierineen pyöreän kivilohkareen alle koko päiväksi'. 
    On epäreilua, tiiliskivimäisen eeppisen, epistä että kuolinvuoteella kerrottuja juttuja ei kerrota tai niitä ei uskota.
 Tämän jutun kerron nyt, hyvissä ajoin ennen tuota jäykin ilmein suoritettavaa makuutyötä.
  Viikko sitten työpaikallani tehtiin maailmanennätys, sellainen jota ei paranneta koskaan.
   En kerro työpaikkaani, enkä aio jäädä paljastuksestani kiinni. Kukaan ei tiedä blogistani eikä nimimerkistäni.
     Sami on ollut kantahenkilö kymmenisen vuotta. Yhtenä perjantai-iltapäivänä hänen sisäinen toyotansa hajosi. Hän alkoi huutaa pystyyn ponnahtaen: Eivät ihmiset keväisin sen takia itsemurhia tee, että heille heidän kaamoksen pimeydessä helpommin itseltä piiloutunut kiduttava todellisuus ja musertava masennus paremmin päivien pitenevässä valossa paljastuisi, vaan sen takia että auringon sulattaessa lumet heidän takapihoiltaan paljastuu parittelevia ken- ja barbie-armeijoita!!  AAaaarrrggghhhh!!!!!!!'
  Sitten Sami avasi vyönsä ja housujensa vetoketjun ja alkoi keskittynein ilmein pissata tietokoneensa näppäimistön päälle eli kusta työpisteensä tekstinkäsittelylaitteeseen.  Siitä kuuluu jännä ropina kun aikuinen iloinen urea lorisee kevytrunkoisille toimistotasoille. Ensimmäiset 15 pitkää sekuntia menivät hitaassa ihmettelyssä ja verkkaisessa heräämisessä hienoisen hämmennyksen kautta asteittain kohti biisoniryntäyspaniikkia. Puolen minuutin kuluttua kaikki olivat siirtyneet yhteisestä työtilasta pois ja pomo oli vähän aikaa lyhyin lausein Samille 7 metrin päästä rähjättyään ilmoittanut menevänsä soittamaan poliisin. Jäin virtsaavan Samin kanssa 7 minuutiksi, jonka jälkeen poliisit tulivat ja saattoivat Samin autoon. Sami lopetti kusemisen vasta kun toinen poliiseista sanoi: Lopeta se kuseminen!
  Elämä jatkui, porukka mainitsee nykyisin Samin vain yhtenä yksityiskohtana oman dramaattisen elämänsä hurjassa tarinassa. 
 Kukaan ei huomannut koko päivän kestäneen siivouksen ja kusiremontin aikana, että virtsaa oli 240 neliömetrin tilassa melkein sentin verran,  ja että Sami teki 8 minuutin ja 50 sekunnin pituisen kusemisen maailmanennätyksen.