Takaisin irti Luonnosta

Luonto, haista paska!
Aina ihmisen säkenöivän historian alusta asti luonto on napissut, vikuroinut ja juonitellut ihmistä vastaan. Kaikki ihmiset eivät ole pysyneet urheina sodassa luontoa vastaan, vaan jotkut ovat raukkamaisesti pyrkineet tekemään sopimuksia sen kanssa. ' Anna sinä minulle aivokurkiaisaineenvaihduntani tarvitsemaa seleeniä tuosta kuivatun kihokin luotista niin minä pesen kusellani tämän kuksan enkä vuole uutta puustasi.'
' Älä myrkytä koko pallokalaa vaan vain maksa, niin minä lopetan aerosolien käytön ja haisen ilveksen eturauhaselle'.
Sana ' selkärangattomat ' merkitsee alun perin yksinkertaista, tahdotonta eliötä joka luonnon 'oikkujen' mukaan heittelehtii rakkaudettomasta kohtalosta toiseen. Tällaiseen olentoon verrattava selkärankainen olento, ihminen, ei pysty näkemään että vihollinen, luonto, lopulta maksaa kaikista sopimuksista huolimatta takaisin panemalla ihmisen poveensa mätänemään, usein ensin kiusattuaan ihmistä pien- ja taudinaiheuttajaeliöiden värisuoralla ja uuvuttavilla tuskilla.
Mitä tästä ihmisvihasta luonto sitten hyötyy?
Täydessä omahyväisyydessään se käyttää hyväkseen kaiken vain pyörittääkseen omaa toimintaansa. Aivan kuten eräs työjalkineiden valmistustehdas jossa veljeni eräs tuttava oli kerran viikon töissä matkallaan Pieksamäelle!
Tuon huikean luomuksen,olemassaolon eurotun ja kruunatun prinssin, ihmisen, luonto törkeästi silppuaa haisevassa prosessissa maanparannusaineeksi.
Äiti Luonnon käytös ihmisen huoltajana on planeettainvälisen huostaanoton asia. Mitä on ajateltava äidistä, joka lapsen kakkavaippaa vaihtaessaan nyrpistelee nenäänsä ja yökkii sappeen sekoittunutta aamukahvia lapsen päälle, kääntää kiukuissaan lapselle selkänsä ja asettaa lapsen opetukseksi kärventymään ultraviolettilampun alle? Näinhän luonto toimii kun ihminen keksii maailman iloksi mopedeja, 64- kaistaisia täysvalaistuja moottoriteitä, pop-miljonäärilapsien dieselhelikoptereita, gepardinharvennuslomille sinkosafareja tai erivärisillä savuilla palavaa kylänuotiomuovia.
Luonto laittaa otsonikerroksen jäihin ja päästää kuolettavan kosmisen säteilyn maahan lapsensa päälle! Vain siksi että ihmisellä on tarpeensa!
Mitä voi pieni ihminen ajatella tällaisen äidin huomassa kasvaessaan? Kyllä, sitä että hän on epätoivottu lapsi.
Maapallo, en halua olla pellesi
Sillä ulkoavaruuden tie on kuuma.
Jo aivan lähellä lokoisesti lämmössä elelevä veljesi Mars on aina ollut lohtunani. Mars ei ikinä nipottaisi jätehuollossa; Se ei mittaisi lyijypäästöjäni tai pyytäisi lajittelemaan sekajätteitäni heitellessäni niitä tulivuoren kraateriin.
Entä ulommat planeetat. Voimmeko kuvitella Äiti Uranuksen uhkaavan kasvihuoneilmiöllä, kun typerää ilmakehää ei edes ole ja sademetsää voi ihan tekemisen puutteesta polttaa suoraan avaruuteen!
Luonto on liian kauan elänyt paksusti omassa itsetärkeydessään. Kun jätämme maapallon ja siirrymme ennakkoluulottomampien, astroglobaalisti ajattelevien markkinoiden luo toisille planeetoille, on Luonnon myöhäistä korjata asennevammaansa. Katsotaan kenen vuoro on nauraa kun Barry Manilowin taianomainen musiikki ei enää soi tavarataloissa joita ei enää ole, kun metropolien hienostuneet hajut, tantrisen sinistä kakstahtisavua röyhyävien panssarivaunujen vaseliinintuoksu, syntymättömän pandakarhun silmäripsillä koristellut plutonium-Wunderbaumit ja norsunluurunkoiset pilvenpiirtäjät eivät enää sulostuta Tellusta.
Äiti Luonto makaa omassa katkeruudessaan joensuulaisen romuyrittäjän takapihaa muistuttavalla ikikesannolla, ylikäyneistä kirsikoista kännissä soperrellen lupauksia sateesta Saharaan, ihmisen eliniän pidentämisestä viiteensataan vuoteen, ruusuntuoksuisesta hiestä, lentotoiminnosta lapaluihin, hellistä aamusävelistä ja yrttitarhoista rakkaalle lapselle, jos tämä vain tulisi takaisin saastuttamaan maapalloa ja toisi takaisin sen ilmiömäisen jutun, kasvihuoneilmiön...