Liian usein kiinnitämme uuden ihmisen kohdatessamme huomiota hänen eleihinsä, sanoihinsa ja ilmeisiinsä. Pinnallisesti nojaudumme siihen, että hänen käytöksensä kertoo millainen hän on.
Ehei! Hänen autonsa rekisterikilvessä on selvää tekstiä hänen olemuksestaan. Eräät yrittävät ostaa itselleen uuden minän. Tämä epäonnistuu poikkeuksetta surkeasti. Ottakaamme esimerkiksi rekisterikilven BO55. Auton omistaja on tavoitellut itselleen epiteettiä Bruce Springsteenmäisestä kansanvillitsijästä, Eetu Salinin veroisesta edestäjohtajasta, pelottava-auraisesta koviksesta jonka edessä miehet polvistuvat ja naiset polvistuvat ja.
Epäonnistuminen tässä tapauksessa on seuraava: KAIKKI näkevät että S-kirjaimien kohdalla on numero 5. Numerot saattavat viitata siihen että hän on keski-iän loppupuolella erektiohäiriöiden masentama ihmishirviö, tai siihen että hän tapasi mielitiettynsä tuona vuonna, mikä taas tarkoittaa sitä, että hän ei enää muista mitä erektio tarkoittaa. Jäljelle rekisterin informatiivisuudesta jää siis BO. Bo ei voi olla nimi, koska edes boakäärmeellä ei ole nimessään niin vähän kirjaimia. Bo on selvä lyhennys jostakin ruunilaisesta etunimestä, esimerkiksi Boflybärströmberistä. Ajatelkaapa nyt että 3 Bo- nimistä sukankuluttajaa juttelevat kepeitä torikahvilassa. Heistä voisi sanoa: BOT JUTTELEVAT. Mitä helvetin järkeä siinä olisi? Ihmiset ovat muutenkin mielentasapainon suhteen nykypäivänä herkkiä, eikä heitä pidä moisilla käsittämättömyyksillä rasittaa!
Joskus omistaja saa tahtomattaan rekisterisarjan, joka tarkoittaa jotain typerää. Hyvä esimerkki tällaisesta on ID-10. On epäreilu onnettomuus, että paljastuu, että kuljettaja on idiootti. AM15 tilastotieteen professorilla taas kertoo, että hänellä on väärennetyt tohtorinpaperit. Hän ei ole viettänyt seitsemää vuotta Massachusettsin kampuksella oluttölkkejä juoden ja tentteihin öisin lukien. Hän on pipertänyt paperinsa Photoshop Elements-ohjelmalla ja tulostanut sen printterillä. Kaiken vapaa-aikansa hän käyttää Ford Taunuksen pienimpien osien puunaukseen ja erivärisiä automaaleja käyttämällä koristaen. Taunuksen pakoputki on sisältä pinnoitettu Texasilaisesta radiumvarastosta hankitulla tiimarimaisella kultakoristehisplämällä.
ZLN-23 viittaa selkeästi siihen, että rekisteripaperien haltija on omahyväinen kroaattityperys. Hänellä on iso kyömynenä, paljon rahaa ja öykkärimäiset tavat. Hän unohtaa usein päivän viidestä rukoushetkestä kolme, ja jokaisen unohduksen kohdalla hän fläiskäisee lähimpänä olevaa ihmistä turpaan.
KHI-990 näyttää selvästi, että auton omistajalla on tuberkuloosi, joka on Pohjolassa, vaikka sitä muualla ei olekaan, äärimmäisen harvinainen sairaus. 'Tubi' pakottaa potilaan jatkuvasti keskittymään hengitykseensä, ja kyseessä ei todellakaan ole meditaatio tai hengitysharjoitus, vaan yksinkertaisesti halu saada happea ilmasta, jossa sitä muutenkin on prosentuaalisesti pieni määrä. Tubipotilaan hengitystehyet ovat ei nuppineulan pään paksuiset vaan nuppineulan itsensä verran ohuet. Tällaisten tunnelien läpi huohottaminen on kuin juoksisi vaivalla tehtyjä 70-vuotissyntymäpäiväkakkuja 3 kpl sylissä täysillä päin ylinopeutta moottoritiellä ajavaa bussia.
EXG-666 esimerkiksi kertoo, että omistaja on kesämökkisaatananpalvoja. Hän ei piittaa siitä, että Paholainen saa hänen sielunsa ikuisiksi ajoiksi sen jälkeen kun hän on saanut haluamansa, grillannut 25 vuotta harrastehuoneen takassa kirkuvia isoäitejä ja tauolla pelannut itseänsä vastaan bilistä pitkänhuiskean virkamiesnaisen reisiluusta hioskellulla kööllä. Kööllä on väliä, ja tämä keppi on todella pitkä.
IN-RI rekisterikilvessä tarkoittaa, että ajaja on Jeesus. Tämä ei ole kaikille selvä asia, mutta esimerkiksi teologit ja papit sekä paljon kristillisiä lentolehtisiä lukeneet uskovaiset ilahtuvat kyyneliin nähdessään Kristuksen Mersun takapään kiihdyttävän heistä poispäin, tahi nasaretilaisen lähestyvän heitä edestäpäin. Sivulta katsoen rekisterikilpiä ei voi nähdä. On naurettava, sivistymättömyyttä edustava puute lainsäädännössä, että autojen kyljissä ei ole rekisterikilpiä. Myös auton alla ja katolla tulisi olla kilvet, jotta helikopterista näkisi tunnukset, ja onnettomuudessa auton kellahdettua ylösalaisin rekkari olisi kätevästi nähtävissä pohjasta.
HIP-123 ei suinkaan kerro omistajastaan että hän olisi'ajan tasalla', vaan naiset, varoitus, hän on obsessiivinen hipelöijä. Hän saattaa toistuvasti City-Marketissa rahkaa ostaessaan nostella hameita ja 'leikkisästi' läpsäyttää totaalisesti hämmentyvää naista takapuoleen. Hän myös tökkii hellästi kassajonossa edessäolevaa naisasiakasta sormella yrittäen tunnustelemalla löytää peräaukkoa. Tällainen vekkuli häpeää kilpeään ja ajaa usein humalassa päin kevytrakenteisimpia liikennemerkkrjä, tienvarsimainoksia ja valon vaihtumista malttamattomana aivan miltei ajotiellä seisovia ihmisiä saadakseen poliisin kiinnittämään itseensä huomiota, koska tällöin tulee ilmi, että hänellä ei ole vuosikatsastusta suoritettu ja ajoneuvoverokin on maksamatta. Näin hän saa ovelasti itse poliisin poistamaan inhottavasti paljastavan rekisterikilven! Tiedänpä yhdenkin tällaisen saföörin, joka sitten hankki itselleen neljän vuoden kuluttua paljastumistaan rekisterin KAK-0.
Niin, arvatakin saattaa että ZNÖ-488 -kilven omistaja on vaikeasti mielisairas. Tätä henkilöä taas sopiva auttaja on APU-112 -rekisterikilven haltija, joka poikkeuksetta on harmaasilmäinen, keskiruskeatukkainen homoseksuaali.
Kyllä, kaikenlaisista rekisterikilvistä ja niiden sisällöistä voisi kirjoittaa kirjasarjatolkulla, mutta parempi on, että muistaa tämän: Rekisterikilpi kertoo AINA tarkalleen, millainen omistaja on.
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
torstai 3. marraskuuta 2011
Jenkeissä
Tämän ei ole tarkoitus olla hammaslääkärikäyntiblogi, mutta kerron silti taas käynnistäni hammaslääkärillä. Harvoin sitä ihmistä survotaan poralla luuhun kun auto kerää parkkisakkoja mutalammikossa.
Alaleukani roikkui anesteesista voimattomana kun lääkäri saapui ja tervehti sanomalla hai. Tajusin nopeasti että hän ei ole suomalainen ja sano shark, vaan että hän tervehtii minua englanniksi. Vastasin siis korrektisti hei.
Kun hän oli reuu'uttanut porilla ja raudoilla suuluitani ja lähti käymään jossakin, sanoin hoitajalle että murrespesialistina en osannut paikantaa lääkärin kieltä muualle kuin Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa opituksi siirtolaisenglanniksi. En vain osannut arvata, mistä hän oli ryhtynyt siirtolaiseksi. Luulen, että jostain Sveitsin ja Meksikon väliltä.
Kyllä, hän on ollut useita kertoja jenkeissä, hoitaja sanoi. Juuri silloin jenkkeilehtinyt lääkäri tuli takaisin ja suuni telakoitiin takaisin hoitoasentoon.
On sietämätöntä, kun alkaa naurattaa kun sattuu.
Yleensä minua ei naurata, kun ihmiset sanovat jonkun olleen jenkeissä. Ajattelen automaattisesti että kyseinen henkilö on tehnyt aikamatkan pohjois-Amerikan sisällissotaan vuosien 1861 - 1865 välille. Oma mielikuvitukseni tuottaa villimpiä esoteeris-logistisia seikkailuja, joiden toteuttaminen on mutkatonta. Mutta täytyykö jokaisen Pohjois-Amerikassa aikaansa viettäneen olla ollut myös taistelemassa kenraali Ulysses S. Grantin armeijassa? Tämä hämmentää minua jatkuvasti.
Kun porailuun tuli tauko ja makasin suu auki sylkiletkun korahdellessa ja nielurisojeni kuivettuessa, hoitaja alkoi puhua implanttiratkaisun eduista. Hän oli päässyt vetäytyneeseen leukaluuhun ruuvipropun kiiloiksi asetettavista materiaaleista puhumiseen, kun lakkasin kuuntelemasta ja aloin katsella hänen suutaan. Kirjekuorenväristen hampaiden ympärillä liikehtivät huulet muodostivat puhuvan vadelman, ja aloin haaveilla hänen suutelemisestaan.
En koskaan kuitenkaan voi suudella häntä, koska julmat enkelit ovat asettaneet lukon suuhoitajan ja suuhoidettavan välille. He voivat vain koskettaa toisiaan sormilla olkapäähän hoitojakson päättyessä. Kaikenlaisen muun yrittäminen johtaa äkillisiin Tourette-kohtauksiin molemmin puolin. Kädet alkavat huitoa, suusta kuuluu kovaa huudettuja neekeri - sanoja ja ruoansulatuksen viimeisen vaiheen piiriin kuuluva perimmäinen alue vapauttaa ääniä jotka muistuttavat nureksitahnalla tukitun trumpetin tlörinöitä. Joten hammaslääkärissä kipusiskon ja asiakkaan välinen lihakisa on perus-nounou.
Hoidon loputtua kävelin parkkipaikan yli autolleni, ja huomasin asfaltin olevan valkoisenaan sotkettua purukumia. Tajusin, että olen itse kävellyt jenkeissä.
Alaleukani roikkui anesteesista voimattomana kun lääkäri saapui ja tervehti sanomalla hai. Tajusin nopeasti että hän ei ole suomalainen ja sano shark, vaan että hän tervehtii minua englanniksi. Vastasin siis korrektisti hei.
Kun hän oli reuu'uttanut porilla ja raudoilla suuluitani ja lähti käymään jossakin, sanoin hoitajalle että murrespesialistina en osannut paikantaa lääkärin kieltä muualle kuin Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa opituksi siirtolaisenglanniksi. En vain osannut arvata, mistä hän oli ryhtynyt siirtolaiseksi. Luulen, että jostain Sveitsin ja Meksikon väliltä.
Kyllä, hän on ollut useita kertoja jenkeissä, hoitaja sanoi. Juuri silloin jenkkeilehtinyt lääkäri tuli takaisin ja suuni telakoitiin takaisin hoitoasentoon.
On sietämätöntä, kun alkaa naurattaa kun sattuu.
Yleensä minua ei naurata, kun ihmiset sanovat jonkun olleen jenkeissä. Ajattelen automaattisesti että kyseinen henkilö on tehnyt aikamatkan pohjois-Amerikan sisällissotaan vuosien 1861 - 1865 välille. Oma mielikuvitukseni tuottaa villimpiä esoteeris-logistisia seikkailuja, joiden toteuttaminen on mutkatonta. Mutta täytyykö jokaisen Pohjois-Amerikassa aikaansa viettäneen olla ollut myös taistelemassa kenraali Ulysses S. Grantin armeijassa? Tämä hämmentää minua jatkuvasti.
Kun porailuun tuli tauko ja makasin suu auki sylkiletkun korahdellessa ja nielurisojeni kuivettuessa, hoitaja alkoi puhua implanttiratkaisun eduista. Hän oli päässyt vetäytyneeseen leukaluuhun ruuvipropun kiiloiksi asetettavista materiaaleista puhumiseen, kun lakkasin kuuntelemasta ja aloin katsella hänen suutaan. Kirjekuorenväristen hampaiden ympärillä liikehtivät huulet muodostivat puhuvan vadelman, ja aloin haaveilla hänen suutelemisestaan.
En koskaan kuitenkaan voi suudella häntä, koska julmat enkelit ovat asettaneet lukon suuhoitajan ja suuhoidettavan välille. He voivat vain koskettaa toisiaan sormilla olkapäähän hoitojakson päättyessä. Kaikenlaisen muun yrittäminen johtaa äkillisiin Tourette-kohtauksiin molemmin puolin. Kädet alkavat huitoa, suusta kuuluu kovaa huudettuja neekeri - sanoja ja ruoansulatuksen viimeisen vaiheen piiriin kuuluva perimmäinen alue vapauttaa ääniä jotka muistuttavat nureksitahnalla tukitun trumpetin tlörinöitä. Joten hammaslääkärissä kipusiskon ja asiakkaan välinen lihakisa on perus-nounou.
Hoidon loputtua kävelin parkkipaikan yli autolleni, ja huomasin asfaltin olevan valkoisenaan sotkettua purukumia. Tajusin, että olen itse kävellyt jenkeissä.
maanantai 11. huhtikuuta 2011
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Turpaan vaan ja mutta
Kuinka usein Breshnevin aikaan oli mahdollista nähdä 18-vuotias mies kulkemassa pizzapakkaus kädessään, lököttävät housut tuskin perässä pysyen, huulessa tupakka, päällä ilme joka kertoo aromivahvenne-etukäteisnautinnosta ?
Mikään matka ei näiden coltiaisten kehityksessä ole taaksepäin niihin tilanteisiin, joissa jokaisessa kakara parkuu karkkia ja punaniskauusavuton uhkailee illan väkivaltatarjonnalla joka joka tapauksessa toteutuu, vaikka kakara muuttuisi pinkkisiipiseksi jessukseneläväksi.
Miten moni puolivuotias osaa sanoa seuraavat sanat:
EN OLE HANKALA VAAN OLEN YHTEISTYÖHALUINEN, MUTTA ÄIDINPERKELE EI RAKASTA MINUA SELLAISENA KUIN OLEN JA ISÄNPERKELE RAKASTAA MINUA JOS OLEN KALJATÖLKKI!
Joten lastemme honde, élan ja appripaatio on tulla kaljatölkiksi.
Huulella nortti tuulta halkoen, tylsäilmeinen etukeno kallisarvoista lähiökebupizzaa dementoituneen tarjoilijan ottein kantaen tuleva tykinruokamme lämpsii lähiöostolasta kotiin kehittymään yhä huonommaksi aikuiseksi.
Mutta esitän kovan kysymyksen: Kuinka paljon koet omatunnollista huonoutta kun pizzamaut lohdukkeena suussa kulkeva karismaton köhvelö saa turpaansa lentäen Varissuolaisen suolaisen maantien pintaan jonkun toisen tilanvaraajan metamfetamiinin vitaminisoiman ajatuksen inspiroimana.
Maailma on Paholaisen vallassa, joko uskotaan?
Mikään matka ei näiden coltiaisten kehityksessä ole taaksepäin niihin tilanteisiin, joissa jokaisessa kakara parkuu karkkia ja punaniskauusavuton uhkailee illan väkivaltatarjonnalla joka joka tapauksessa toteutuu, vaikka kakara muuttuisi pinkkisiipiseksi jessukseneläväksi.
Miten moni puolivuotias osaa sanoa seuraavat sanat:
EN OLE HANKALA VAAN OLEN YHTEISTYÖHALUINEN, MUTTA ÄIDINPERKELE EI RAKASTA MINUA SELLAISENA KUIN OLEN JA ISÄNPERKELE RAKASTAA MINUA JOS OLEN KALJATÖLKKI!
Joten lastemme honde, élan ja appripaatio on tulla kaljatölkiksi.
Huulella nortti tuulta halkoen, tylsäilmeinen etukeno kallisarvoista lähiökebupizzaa dementoituneen tarjoilijan ottein kantaen tuleva tykinruokamme lämpsii lähiöostolasta kotiin kehittymään yhä huonommaksi aikuiseksi.
Mutta esitän kovan kysymyksen: Kuinka paljon koet omatunnollista huonoutta kun pizzamaut lohdukkeena suussa kulkeva karismaton köhvelö saa turpaansa lentäen Varissuolaisen suolaisen maantien pintaan jonkun toisen tilanvaraajan metamfetamiinin vitaminisoiman ajatuksen inspiroimana.
Maailma on Paholaisen vallassa, joko uskotaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
